Kaasoahdistus
14.05.2024
Kaasot - aihe joka ahdistaa mua niin kovasti, että tuntuu etten saa henkeä.
Mun ja Teemun kihlajaisia juhlittiin siis syksyllä 2019 (eli miltein 5v sitten) ja meidän alkuperäinen suunnitelma oli juhlia meidän häitä paljon aiemmin (kuin vasta nyt kesällä 2025.) Ajateltiin, että meidän päivä voisi olla mahdollisesti jo seuraavana kesänä, tai vielä todennäköisemmin kesällä 2021. Pyysinkin siis pian meidän kihlautumisen jälkeen itselleni kaasoja, sillä mun toiveissa oli että päästäisiin heti edistämään meidän hääsuunnittelua ja tehtäisiin yhdessä heidän kanssaan mun unelmista totta.
Ja sitten rupesikin tulemaan rytinällä mutkia ja erilaisia hidasteita meidän häämatkan varrelle. Vain muutama kuukausi meidän kihlajaisten jälkeen ruvettiin uutisoimaan siitä, miten me kuollaan kohta kaikki tähän uuteen ja tappavaan virustautiin. Koko maailma meni sekaisin ja kiinni, ja luonnollisesti meidän hääsuunnitelmatkin täytyi pistää pauselle. Eihän me tiedetty edes sitä, millaisena elämä tästä eteenpäin jatkuu, vai jatkuuko se ylipäänsä.
Onneksi koronatilanne alkoi sitten pikkuhiljaa selkenemään, ja pikkuhiljaa uskallettiin ryhtyä rakentamaan taas luottamusta siihen, että kaikki ei ehkä olekkaan ohi. Elämän pyörät jatkoivat pyörimistään, ja me muutettiin yhdessä Ouluun Teemun koulun ja mahdollisen työpaikan perässä. Mullakin oli toki jo työpaikka odottamassa, eikä lopulta mennyt kauaakaan, kun aloin odottamaan meidän esikoista.
Halusin että raskaus, tuleva vauva-vuosi ja meidän tulevat häät olisivat kaikki ihan oma juttunsa, joten häitä oli jälleen lykättävä. Ja vaikka äitiys onkin koko elämänmittainen matka, ajattelin kuitenkin, että haluaisin nauttia sekä äidin roolista, että morsiammena olosta ihan täysillä ilman, että toinen rooli olisikin vienyt tilaa siltä toiselta. Siksikään ei olisi tuntunut meidän kohdalla sopivalta, että meidät olisi esimerkiksi Leinon ristiäisten yhteydessä vihitty. Ajateltiin, että Leino ansaitsi oman juhlansa, ja me ansaitsemme omamme kun olisi "oikea aika."
Muuton, uuden työpaikan, lapsen saamisen (ja myöhemmin toisenkin lapsen saamisen) ja ihan vaan ajan kulumisen myötä monet mun (ja Teemunkin) ystävyyssuhteet alkoivat muuttaa muotoaan. Joidenkin kanssa nähtiin useammin, toisten kanssa taas hieman vähemmän. Joidenkin kanssa elämä lähti kuljettamaan meitä eri teille, ja joidenkin kanssa ollaan nykyään läheisempiä kuin koskaan ennen. Ollaan saatu vuosien varrella myös uusia ystäviä, jotka eivät luonnollisestikkaan ole olleet osana meidän häiden vieraslistan ensimmäistä painosta - saatika sitten vaihtoehtoina kaasoiksi tai bestmaneiksi.
Ja nyt se kaasoahdistus on sitten iskenyt ja oikein kunnolla.
Mulla on ollut jo vuosien ajan nippu kaasoja odottamassa meidän häitä, mutta niitä häitä joihin nämä kaasot pyydettiin, ei lopulta koskaan tanssittukkaan. Aikaa on kulunut jo liian kauan, ja elämä ylipäänsä on muuttunut vuosien varrella niin paljon, että nyt musta tuntuukin, että mulla on väärät kaasot. Jos me oltaisiin menty naimisiin aiemmin, (alkuperäisen suunnitelman mukaan) uskon täysin että mulla ois silloin ollut juuri oikeat ja mun elämän tärkeimmät tyypit mun tukena, ja olisin tehnyt oikeat valinnat. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että mun (ja kaasojenkin) elämät on muuttuneet niin paljon, että haluaisin ennemmin perua koko häät kuin kohdata tämän tilanteen.
Miten voisin koskaan sanoa toiselle että HEI! Muistatko kun pyysin sua mun kaasoksi ja olit maailman onnellisin? Halattiin ja itkettiin molemmat! AAAA muistat?!? No hyvä homma, unohda kuule koko juttu!
Enkä siis todellakaan tiedä, pitääkö mun edes jotenkin "perua" näitä vuosientakaisia kaasokosintoja vai ei. Edelleenkin oon sellaisissa väleissä kaikkien heidän kanssaan, että haluan heidät kuitenkin ehdottomasti vieraaksi meidän häihin. Osasta näistä kaasoista on vuosien varrella tullut myös mun lasten kummeja. He on mulle edelleen kaikki tosi rakkaita enkä missään tapauksessa haluaisi heitä loukata, mutta en myöskään yksinkertaisesti ole kaikkien heidän kanssaan enää yhtä läheinen kuin viisi vuotta sitten. Tavallaan se on varmasti ihan luonnollistakin, enkä usko että kaikki heistä edes ajattelisivat enää olevansa mun kaasoja pelkästään sen vuosien takaisen keskustelun perusteella. Erityisen vaikeaa on kuitenkin se, että esimerkiksi näitä mun lapsien kummeja kohtaan mun tunteet ei oo missään vaiheessa muuttuneet. Tai oikeastaan ne tunteet ovat vaan voimistuneet vuosien varrella. He on mulle ihan äärettömän rakkaita ja tärkeä osa mun elämää, mutta mun on täytynyt miettiä nyt tätä koko kaaso-asiaa ihan uudelta kantilta. Mulla on niin paljon rakkaita ystäviä mun elämässä, että en voi ajatella tekeväni kaasovalintoja pelkästään tunnepohjalta. Teemun sanoin: "Ei sulla Mira voi olla 20 kaasoa." - ja ihan oikeassahan se on
Minähän en tunnetusti ole mikään järki -ihminen vaan mun päätöksiä ja elämää ylipäänsä ohjailee hyvin usein etupäässä tunteet. Häihin ja kaikkeen niihin liittyvään sisältyy luonnollisestikkin monenlaisia tunteita, ja ei ehkä tule kellekkään yllätyksenä että ne tunteet ei oo aina vaan positiivisia. Tää koko kaaso-asia on niin kamala kaaos mun päässä, että en tiiä miten tän sais koskaan selväksi. Ärsyttää myös ihan suunnattomasti se, miten paha mieli mulla on siitä, että mulla on "liikaa rakkaita ystäviä" kun jollain toisella on kuitekin tilanne, ettei hänen elämässään ole yksinkertaisesti ketään ketä voisi kaasoksi pyytää.
Jos joku näistä kaasoista joskus päätyy tänne asti, haluan pyytää anteeksi. En sitä että olen häntä kaasokseni ylipäänsä pyytänyt, vaan sitä että mulla ei ole kanttia ottaa tätä asiaa puheeksi kasvotusten. Tää on mulle vaan niin vaikea tilanne, ja toivottavasti ymmärrätte ettei tää oo mulle missään nimessä helppoa. Tää koko kaaso-asia on varjostanut ihan alusta saakka tätä "oikeaa" hääsuunnittelua.
________________________________________________________________________
27.08.2024
Kuten ehkä ekasta päivämäärästä huomasittekin, aikaa on kulunut ihan reippaasti tuosta mun alkuperäisestä Kaaso-ahdistuspostauksesta. En vaan pystynyt aiemmin julkaisemaan tätä teille, koska tää kaaso-asia oli mulle niin kamalan vaikea. Oon itkenyt niin monet itkut tän takia, että jossain kohtaa ihan oikeesti aattelin että ois vaan helpompi perua koko häät, kuin kohdata tää tilanne. Aattelin, että ihan turhaan me edes mitään isoja juhlia järjestetään, kun ei mulla tän sekoilun jälkeen oo enää ees yhtään ystävää, joka sinne haluais tulla. (Hassua sinänsä, että mun pohjimmainen ongelma oli se, että mulla on liikaa hyviä ystäviä. Ja sitten siinä samalla pystyin kuitenkin pelkäämään sitä, ettei mulla oo yhtään semmosta)
Julkaisin tän postauksen teille nyt kuitenkin kokonaan sellaisena, kuin se mulla oli luonnoksiin tallennettu. Tässä kohtaa ois nimittäin kamalan hankala lähteä enää tuota tekstiä muokkaamaan, koska luojan kiitos mulla ei ole enää tommonen olo! SILLÄ...
Nyt voin ilokseni todeta, että asiat on kaasojen kanssa paremmin kuin hyvin! Mulla on nimittäin 5 ihanaa kaasoa joiden kanssa voin hyvillä mielin suunnitella meidän tulevaa hääpäivää, koska lopulta mää pystyin (ja uskalsin) aloittaa tän koko homman puhtaalta pöydältä. Ja "yllättäen" kävikin ilmi, että mää olin taas ajatellut "himpun" verran turhan vaikeasti tätä koko asiaa. Juttelin nimittäin useamman mun alkuperäisen kaason kanssa itku kurkussa tästä asiasta, ja he pitivät mua ihan ääliönä. Ja siis nimenomaa siitä syystä, että tein tästä koko asiasta niin ison mörön itselleni. He nimittäin ymmärsivät täysin mun tilanteen, eikä kukaan ollut (tai olisi) pahoittanut mieltään siitä, että päivittäisin mun kaasokatrasta. Oon ikuisesti kiitollinen heille siitä, miten hyvin he ottivat mut vastaan, ja mulle jäi aidosti sellainen olo, että ei meidän suhde tän kokemuksen myötä ainakaan huonontunut.
Lopullinen kaasovalinta selkytyi mulle lopulta vähän yllättävälläkin tavalla. Mulla ei ollut "virallisesti" kaasoja silloin, kun kävin sovittelemassa ekaa kertaa hääpukuja, sillä ajattelin, että olin keksinyt "ainoan oikean" ratkaisun tähän kaaso-asiaan, enkä pyydä itselleni kaasoja ollenkaan. En kuitenkaan halunnut mennä sovitukseen yksin, sillä se(kin) jännitti ja ahdisti mua ihan suunnattoman paljon. Pistin siis 4 mun ystävälle, ja 1 siskolle (jonka kyllä lasken myös mun ystäväksi) viestiä, että haluaisko he lähteä mun mukaan. Lopulta 3 heistä pääsi paikalle, mekkojen sovitus oli ihana kokemus, ja sitten muutaman päivän päästä koin vielä jonkun maagisen valaistumisenkin. Siinähän ne mun kaasot nimittäin oli, käytännössä mun nenän edessä kokoajan. Nää 5 tyyppiä oli ne, joiden kanssa halusin vähän huomaamattanikin jakaa tämmösen spesiaalin kokemuksen. Tunsin saavani heistä turvaa semmosella hetkellä kun sitä tarvitsin, ja he oli valmiita saapumaan mun henkiseksi tuekseni ihan omasta halustaan. Ja se henkisen tuen antaminen lieneekin lopulta se kaasojen kaikkein tärkein tehtävä <3
Olin siis (vihdoin) saanut mielessäni kaasoni valittua, ja sitten mun piti vielä pyytää näitä kaasoja tulemaan mun kaasoiksi. Ja tähän kaikkeen liittyy 3 sivuinen sopimuspaperi, vielä pikkusen lisää mun ahdistuksia ja epävarmuuksia, eropareja ja oluenmaistelua. Ja näistä aiheista jatkamme sitten seuraavassa numerossa!
Ps. Hääkuplapodcastia lainatakseni, tämänkin ongelman ratkaisi lopulta: AVOIN KOMMUNIKAATIO
Pss. Oisin halunnut lopettaa tän postauksen semmoseen kivaan yhteiskuvaan missä oon mun kaasojen kans, mutta tässä 45min kuvia selailtuani mun on vaan todettava, ettei sellaista ole. (vielä!!!! täytyy muistaa enskerralla ottaa!)