Hääpukutunnustus
28.06.2024
Mun hääpukumatka oli lopulta hyvin lyhyt ja ytimekäs (ainakin tähän asti..) Ensimäisen koskaan ikinä sovittamani hääpuvun bongasin käytettyjen hääpukujen jälleenmyyjän @something.blue.boutique´n instagramista. Ihastuin kuvien perusteella ikihyväksi ja halusin päästä sovittamaan pukua, joten slaidasin suoraan heidän deeämmäänsä ja seuraavana päivänä olinkin jo heidän liikkeessään kyseinen mekko ylläni. Puvussa ei kertakaikkisesti ollut mitään vikaa, mutta se ei vaan tuntunut siltä, miltä olin etukäteen sen täydellisen puvun kuvitellut tuntuvan. Ainut tunne mikä puvusta vahvasti heräsi, oli palava halu päästä kokeilemaan niitä lisää.
Haaveilin isosti hääpuvun ostamisesta käytettynä, mutta tiedostin kyllä varsin hyvin siihen liittyvät realiteetit. Esimerkiksi kyseisessä liikkeessä oli tarjolla sovittamani puvun lisäksi ainoastaan yksi puku, joka mahtui mun päälle. Ja se puku edusti lähes 100% kaikkea sitä, mitä en ainakaan hääpuvultani halua.
Oon seuraillut säännöllisesti kaiken maailman nettikirppareita ja käytettyjä hääpukuja myyviä sivustoja siinä toivossa, että se mun unelmien mekko vaan sattumalta kävelisi mua vastaan. Niin ei kuitenkaan ollut (yllättäen) käynyt, ja etsiminen tuntui ajoittain hyvinkin hankalalta. Morsianten yleisin koko tuntuu nimittäin olevan jotain väliltä 32-36, ja sitä kokoa mää en ole. Ja sitten jos joku mekko sattui olemaan sopivan kokoinen mulle, ei se ollut tyyliltään sellainen mitä etsin. Odotinkin siis sekavin mutta innostunein fiiliksin sitä päivää, että pääsisin morsiuspukuliike Atelje Katariinaan sovittelemaan erilaisia mekkoja. Ajattelin, että siellä satojen ja satojen mekkojen keskellä löytäisin mulle sopivan tyylin ja mallin, ja sitten pystyisin tarkentamaan entisestään mun hakusanoja käytettyä mekkoa metsästäessä.
Kun se kauan odotettu sovituspäivä sitten viimein koitti, olin vaan entistä enemmän pyörällä päästäni ja kokoajan vaan huonommalla mielellä. Mua pelotti, ettei liikkeessä olisi laisinkaan mun päälle sopivia pukuja, ja joutuisin lopulta tekemään sen lopullisen päätöksen ainoastaan sillä perusteella, että "no mikä nyt sattuu päälle mahtumaan".
Henkiseksi tueksi ja makutuomareiksi mulla lähti matkaan 2kpl ystävää ja 1kpl siskoa. He olivat kaikki jotenkin super -innoissaan, ja näin jälkikäteen mua harmittaa kyllä kovasti etten osannut jakaa sitä heidän fiilistään. Mua vaan yksinkertaisesti jännitti ja ahdisti niin kovasti. Yritin pitää odotukseni mahdollisimman matalana, ja jätin ostohousutkin tarkoituksella kotiin. En antanut itselleni missään vaiheessa lupaa innostua kunnolla, koska pelkäsin niin kovasti pettyväni.
Periaatteessa kaikki puitteet täydelliseen sovitukseen olivat kuitenkin olemassa. Olin suunnitellut päivän kulun mielestäni varsin mallikkaasti, sillä aamupäivällä mun parturi-kampaajaksi opiskeleva ystäväni @hiusempula värjäsi ja leikkasi mun hiukset, ja teki mulle vielä lopuksi pikaisen version mun tulevasta hääkampauksesta. Yritin myös aamulla luonnostella mun mahdollista häämeikkiä, jotta olis sitten nassukin kammattuna sovitusta varten.
Mulla oli siis mahdollisuus mallailla sovituksessa koko hääpäivän kokonaisuutta, ja se oli kyllä vaatimattomasti sanottuna puhdasta nerokkuutta. Kun kampaus oli saatu onnistuneesti väsättyä, nappasin empun matkaan ja lähdettiin vihdoin kohti Oulun keskustaa.
Luonnos mun tulevasta hääkampauksesta ps. jos ja kun mun parahin kummitäti (joka tän kampauksen lupas mulle hääpäivänä loihtia) lukee tän, niin tää on nyt sitten virallinen mallikuva!!
Ja kun me sitten lopulta päästiin viinilasillisen kautta Katariinaan, mun kaikki ahdistuksen tunteet osoittautuivat jälleen (yllätys yllätys) täysin turhiksi. Mekkoja oli saatavilla rekki kaupalla, ja pääsin sovittamaan kaikkia haluamiani pukuja. Testailtiin tunnin aikana erityyppisiä ja eri sävyisiä pukuja, pitkällä ja lyhyellä laahuksella, pitsillä ja ilman.
Yksi sovittamistani hääpuvuista.
Mulla oli etukäteen mielessä kaksi täysin päinvastaista tyylisuuntaa. Ja mulle koko sovituksen tarkoitus ylipäänsä oli valita näiden kahden tyylin väliltä se, mikä mulle sopii parhaiten, ja tuntuu enemmän omalta. Tehtävä osoittautui kuitenkin lopulta paljon vaikeammaksi kun osasin edes arvata! En ymmärrä miten on edes mahdollista, että pidin niin kovasti molemmista, sillä puvut olivat keskenään kuin yö ja päivä. Mieli muuttui aina, kun sain uudenlaisen puvun ylleni, ja tuntui että pää menee aina vain enemmän pyörälle.
Myyjä toi mulle näytille myös muutaman puvun näiden kahden tyylin väliltä, mutta ne eivät tuntuneet yhtään mielekkäiltä vaihtoehdoilta. Pidin nimittäin molemmissa tyyleissä nimenomaa ihan eri asioista. Tuntui mahdottomalta ja lopulta ainoastaan huonolta idealta löytää mitään tavallaan kompromissiratkaisua molemmista tyyleistä. Sillä tavoin en nimittäin tulisi saamaan oikeastaan kumpaakaan.
Lopulta mun suosikiksi valikoitui mekko, jota olin jo aiemminkin katsellut "sillä silmällä". Mulla oli myös jo valmiiksi tiedossa henkilö, jolta voisin mahdollisesti ostaa kyseisen mekon käytettynä, jos se tuntuisi omalta. Tämä suosikkimekkoni oli lopulta myös ensimmäinen, jota liikkeessä sovitin. Ja kun sain sen lopuksi vielä uudemman kerran ylleni, mekko oli vain parantunut entisestään sillä välin, kun sovittelin muita pukuja. Kokonaisuus kruunattiin vielä hunnulla, yleisö villiintyi ja vuodatti kyyneliä, ja mua suoraan sanottuna vaan vitutti. Niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Rakastin tämän kyseisen mekon yläosaa ja materiaalia, mutta erään toisen mekon helma oli salakavalasti vienyt mun sydämen.
Meidän super-ihana myyjä taisi huomata mun ilmeestä että nyt tässä joku mättää, ja sitten isosti harmitellen ja huokauksien saattelemana kerroin hänelle tilanteen. Tämä olisi mun yläosa, mutta siinä toisessa mekossa oli mun alaosa. Ja tan tan taaaa en olisi siinä loputtomassa harmituksessa kieriessäni osannut edes arvata myyjän seuraavia sanoja. Myyjän mukaan me nimittäin voitaisiin tehdä mulle mun unelmien hääpuku, ja yhdistää mun yllä olevan mekon yläosa mun haaveilemaan alaosaan.
Ja siinä samassa myyjä kipitti hakemaan sen toisen puvun jonka helmaan rakastun, ja sitten mallailin sitä täydellistä helmaa mun päällä olevan mekon täydellisen yläosan kanssa. Ja sitten mulla tuli se itku. Siinä se oli - mun hääpuku.
Ja pian se juuri kokemani voimakas varmuuden ja hyvänolontunne sammui (totuttuun tyyliin) kuin saunalyhty, ja kokonaisvaltainen ahdistus alkoi vallata mieltä. Mun suunnitelmahan oli nimenomaan yrittää ostaa hääpuku käytettynä. Yritin kysyä myyjältä, että saisiko tätä mekkoa, missä oli mun haluani yläosa (ja jonka tiesin olevan saatavilla käytettynä) ,muokattua niin, että saisin siihen mun unelmien alaosan. Valitettavasti myyjä oli heti sitä mieltä että ei onnistu, sillä tässä mekossa ei olisi siihen tarpeeksi kangasta. Helma täytyisi siis rakentaa alusta loppuun täysin uudestaan, ja käytetyn hääpuvun ostaminen ja jälleenrakentaminen tulisi mahdollisesti lopulta yhtä kalliiksi, kuin uuden puvun tilaaminen, eikä takuita sen onnistumisesta ole. Myyjä kertoi myös, että tällaista pukua ei ole ennen tehty, ainakaan mun koossa. Mulla ei siis toisin sanoen olisi mitään mahdollisuuksia löytää tätä kyseistä pukua käytettynä. Mielettömän hyvällä tuurilla saattaisin löytää käytettynä jonkun vastaavan häämekon, mutta se ei kuitenkaan koskaan tulisi olemaan tämä mun puku.
Ajatus mekon ostamisesta käytettynä merkitsi mulle lopulta yllättävän paljon. Olin luonut siitä päässäni itselleni suuren haasteen jonka halusin palavasti voittaa, ja suorastaan mittarin sille, olenko "hyvä ihminen". Hölmöltähän tämä ajatus kuulostaa, koska ei mulla tulis mieleenkään luokitella jotain toista ihmistä hyväksi tai pahaksi pelkästään sen perusteella, ostaako hän unelmiensa hääpuvun uutena vai käytettynä. Mun vaatimukset mua itseäni kohtaan on vaan usein todella suuret, ja harmillisen usein myös mahdottomat.
Siinä keimaillessani pallottelin asiaa puolin ja toisin. Olin antanut itselleni aikaa vielä tämän vuoden loppuun asti etsiä pukua käytettynä, sillä sen jälkeen se puku olisi jo ihan viimeistään uutena tilattava, jotta se ehditään valmistaa. Mitään edes lähelle tän tyylistä mekkoa mulla ei tosin ollut tullut vielä tähän mennessä vastaan, ja jos se sitten lopulta tulisi, niin millä todennäköisyydellä se sattuisi olemaan mulle sopivan kokoinen? Ja sitten taas toisaalta, ihan kuin lottovoitonkin - ei sen tarvitsisi osua kohdilleen kuin vain kerran.
Mun tulevat hääkengät on ostettu facebookin nettikirpparilta. Yritän kovasti olla armollisempi itselleni näissä asioissa, ja ajatella että tää ei oo niin kamalan mustavalkoista. Ei ole kyse mistään hyvästä ja pahasta, vaan siitä että ylipäänsä edes yrittää.
Pähkäilin, keimailin, itkin ja huokailin. Soitettiin videopuhelun mun äidille, ja lopulta tein päätöksen. Tämä on mun hääpuku. Ja vaikka se olikin vielä kahdessa osassa, niin olin (ja oon) siitä ihan varma.
Lopullisesti mut vakuutti ensisijaisesti se tunne, joka mulle siitä mekosta tuli. Se oli se tunne mitä olin toivonut kokevani ihan pikkutytöstä asti.
Sen tunteen lisäksi lopulliseen ostopäätökseen vaikuttivat myös mekon tilausaika, sekä raha. Mekon valmistuksessa kestää nimittäin 6-8kk, ja muutostöihin on hyvä varata aikaa muutama kuukausi. Mahdollisesti puvun valmistuksessa kestää siis n.10kk, ja meidän häihin on matkaa 13kk. Mulla olisi ollut siis vain muutama kuukausi aikaa etsiä saman tyylistä mekkoa käytettynä, ennen kuin mun olisi ollut pakko palata takaisin tilaamaan itselleni joka tapauksessa uusi hääpuku. Ja jos saman tyyppinen puku olisikin sattunut käytettynä löytymään, se ei olisi kuitenkaan ollut tämä mun puku, vaan ainoastaan jotain sinne päin.
Ja sitten se raha. Varasin tämän kyseisen sovitusajan jo tammikuussa Oulussa järjestettävässä For You -häätapahtumassa. (Pistä kalenteriin, seuraavan kerran tää järjestetään 11.01.2025!!) Ja tässä varauksessa oli semmonen twisti, että jos päädyn tilaamaan mittatilauspuvun tällä kyseisellä sovituskerralla, saan puvusta -15% alennuksen. Päätös olisi siis tehtävä nyt. Joko tilaan tämän puvun alennuksen kera nyt, tai mahdollisesti palaan jo muutaman kuukauden kuluttua, ja maksan puvusta täyden hinnan.
Ja vielä kerran vilkaisin itseäni peilistä, pyyhin kyyneleeni ja huokaisen - Tämä se on.
Ja vähintään yhtä voimakkaasti huokailen myös seuraavan 4kk ajan kun makselen pois mun osamaksumekkoa. Mun mekkobudjetin ihan vihoviimeinen maksimikipuraja oli 1500e muokkauksineen päivineen, ja lopulta mun unelmien hääpuku maksoi 1360e. Muutostöitä on tehtävä vähintäänkin helman lyhennyksen verran, joten jännäksi menee miten budjetti riittää. On tää kuitenkin niin törkeen iso määrä rahaa, että ehkä mun on nyt sitten tämän myötä taas pikkasen helpompi palata elokuussa äitiyslomalta töihin. Muistuipa nimittäin tästä hyvästä harvinaisen kirkkaasti mieleen taas se, että miksi niitä töitä ylipäänsä tehdään.