Ripariromanssi
10.02.2024
Blogin nimi on kyllä jo itsessään juonipaljastus, mutta en oo päässyt pitkään aikaan kertomaan kenellekkään sitä, mistä mun ja Teemun juttu alkoi. Joten tässä se tulee:
Meidän tarina.
"Ai mistä sen näkee ketä sinne tulee isoseksi?"
"Eiku löyty.."
"Siis tuo Emppu on Iikun sisko, ja tuo Anna-Riina on sen Juulian kaveri, mutta ei kyllä mitääään aavistusta ketä nuo muut on."
"Eikö hei, onkohan tuo yks sen Tiinan veli, joka pelaa pesistä meijän Nooran kans?"
-No olihan se just se!
Alkuvuodesta 2014 (tai loppuvuodesta 2013, en kyllä enää muista) pohdittiin meidän kaveriporukalla, että mille riparille haetaan. Haluttiin tietysti kaikki samalle, ja lopulta siinä meidän ripariryhmässä olikin vaan se meidän tyttöporukka, meidän kans samassa koulussa olevia poikia, ja vain muutama meille ennestään tuntematon tyyppi naapurikunnasta. Kerättiin yhdessä rippimerkkejä erilaisista tilaisuuksista ja tapahtumista, ja nähtiinkin muutaman kerran koko ripariporukan kans ennen kesän varsinaista leiriä.
Jos mun pitäis kuvailla mun riparia 3 sanalla, ne olis: hauska, tunteikas & ikimuistoinen. Nyt melkein 10 vuotta riparin jälkeen ajattelen edelleen, että se oli kyllä yks mun elämän parhaista viikoista. Sillon oli tosi lämmin ja ihana kesä. Me pelattiin porukalla koppipalloa aina kun vaan jossain välissä oli aikaa, ja tuntui että kaikki oli kavereita keskenään. Se oli semmonen viikon ´loma´ parhaitten kavereitten kans.
Teemu oli siis yks mun riparin isosista. Ei se varsinaisesti ollut mitään rakkautta ensisilmäyksellä, mutta ei Teemua kyllä voinut olla huomaamattakaan. Se oli 1-3 päätä pidempi kuin kaikki muut, ja ihan äärettömän hauska. Sillä oli aisaparina vielä toinen isonen, Kine, jonka kans ne tunsi jo valmiiksi ihan ´oikeassakin elämässä´. Ja varmaan se olikin yks syy siihen, miksi niillä riitti sitä juttua niin hyvin.
Kine, minä ja Teemu mun rippijuhlissa.
Riparin viimeisenä iltana meillä oli semmonen agape- ruokailu, missä istuttiin lattialla ja kierrätettiin piirissä ruokakulhoja, joista kaikki sai sitten kerätä oman annoksensa. Yks osa tätä ruokailua oli se, että isoset haki meidät leiriläiset yksitellen huoneista, ja pesi meidän kädet.
Mulla ei kyllä ollu mitään hajua siitä mitä tapahtuu, tai minne meidät viedään. Sanottiin vaan, että oottakaa rauhallisesti omissa huoneissa, eikä sieltä saa yksin lähteä mihinkään. Rauhallisuus loisti kyllä poissaolollaan meidän huoneessa, mutta kun saattaja sitten tuli hakemaan mua, oli käytävässä täysi hiljaisuus. Kukaan ei puhunut mitään, ja oli semmonen aavemaisen harras tunnelma. Käveltiin saattajan kanssa käytävän päähän, ja siellä saavien edessä seisoivat Teemu ja Kine. Ne oli ekaa kertaa koko leirin aikana ihan hiljaa ja vakavalla naamalla. Sitten ne rupes pesemään mun käsiä, ja se harras hiljaisuus loppui kyllä kuin seinään. Mua ei oo varmaan ikinä naurattanut niin paljon kuin silloin. Mun nauru tarttui kyllä niihinkin, vaikka ne kyllä yritti kokoajan kuiskia mulle, että nyt ei voi nauraa kun ollaan näinkin vakavan asian, kuin käsien pesun äärellä.
Riparin jälkeen vietettiin tosi paljon aikaa tuon meijän ripariporukan kans. Käytiin uimassa ja syömässä, ja saattoi joskus jollakin olla jonkinmoiset kemutkin. Suunniteltiin yhteisiä menoja ja vaihdettiin kuulumisia myös meidän yhteisessä Whatsapp- ryhmässä. Yleensä tavattiin siis isolla porukalla, mutta aina kun oltiin Teemun kans samassa paikassa, tuntui että meillä juttu luisti paremmin kuin hyvin. Ja ilmankos! Teemu on edelleen yks hauskimmista ihmisistä ketä oon koskaan tavannut, ja täytyy kyllä sanoa että määkin oon sille aika ´helppo yleisö´.
Kesä meni menojaan, ja sitten alkusyksystä huomasin että hei: Onhan tuo 2 metriä pitkä kiharapää oikeastaan aika tosi hyvännäköinen. Ja fiksu. Ja sitä ehkä oikeesti kiinnostaa mun jutut. Yhtäkkiä se ei enää ollutkaan mulle vaan se porukan vitsiniekka. Halusin oppia tuntemaan sen paremmin. Ruvettiin viestittelemään keskenämme, ja sitä viestittelyä kestikin usein ihan aamuyöhön asti. Aamulla sitten jatkettiin siitä mihin yöllä jäätiin, ja kaveritkin kuulema näki naamasta milloin näpyttelen naama kiinni näytössä Teemulle viestiä.
06.09.2014 Oli Ylivieskassa Kauppojen Yö. Kaupat oli siis myöhään auki ja täynnä tarjouksia, ja ilmainen bussi kuljetti porukkaa ympäri keskustaa. Jokivarteen, vanhan myllykahvilan edessä olevalle aukiolle oli ilmestynyt lava, jossa oli tarjolla erilaisia esityksiä ja esiintyjiä. Siellä aukion reunalla meillä oli Teemun kanssa meidän ensimmäiset ´treffit´. Tai oikeastaan se oli kyllä enemmän vaan semmonen sovittu tapaaminen, sillä siitä oli kyllä romantiikka kaukana. Molemmilla oli kavereitakin mukana, ja osa oli ehkä hieman huonossa hapessa.
´Ehkä otin, ehkä en!´ - kiekui lavalla itse Matti Nykänen, kun lähdettiin Iidan kanssa kohti niiden kotia, johon meidän oli tarkoitus mennä yöksi. Teemu lähti sitten saattelemaan meitä, ja viimeistään silloin tajusin että siinä se nyt on. Tuosta tulee mun eka poikaystävä!
Viestittely Teemun kanssa jatkui, mutta homma ei tuntunut etenevän mihinkään suuntaan. Alkoi epäilyttää. ´Tykkääköhän se ees musta?´ - eihän se ollut koskaan edes niin sanonut.
Epätietoisuushan on tunnetusti pahinta, joten otin sitten rohkeasti härkää sarvista ja kysyin! ... Lauralta, että voiko se kysyä Teemulta, että tykkääkö se musta, kun en ite uskalla.
Laurahan sitten näpytteli siltä istumalta ja sen kummemmin kursailematta Teemulle viestin, jossa luki vaan ihan suoraan: ´Tykkäätkö mirasta?????????????´
Ja ai luoja, että herra Alahäivälä antoi sitten odotuttaa itseään! Ihan sydän kurkussa ja kyyneleet silmissä ootin vastausta, joka sitten lopulta oli mallia muutama epämääräinen emoji ja alkuperäisen kysymyksen kiertelyä. Lopulta ainut järkevä lause mitä se sai sanottua oli: ´Miksei Mira kysy ite?´
Olin sen illan kyllä ihan täysin poissa tolaltani, ja kävin kaikki mahdolliset kauhuskenaariot ja lopputulokset läpi. Päätin myös, että en puhu Teemulle mitään. Enää ikinä. Ajattelin, että olishan se nyt Lauralle sanonut jos se musta tykkäis, enkä halunnut nolata itseäni enää yhtään enempää. Olin jo nyt pilannut kaiken, ja keksinyt tän koko tykkäämisen ihan omasta päästäni. Nyt ei voitais sit olla enää ees kavereita.
Seuraavana päivänä mun uteliaisuus vei kuitenkin voiton, ja mun oli pakko saada tietää, mitä se musta ajattelee. Eihän tässä ollut enää edes mitään menetettävää? Laitoin siis Teemulle viestiä, vielä ´viimeisen kerran´
M: ´Mikset vastannut eilen Lauralle?´
T: ´Mitä mun ois pitäny sille vastata?´
M: ..
M: ..
M: ´No että tykkäät´
T: ´No kyllä mää tykkään´
Siltä istumalta me sitten sovittiin, että OK, jos kerran molemmat tykkää, niin eiköhän sitten ruveta seurustelemaan! Kalenteriin pistettiin ylös 13.09.2014 , ja siitä sitten ruvettiin laskemaan ensin kuukausia, ja myöhemmin vuosia. Olin just edellisenä päivänä täyttänyt 15, ja Teemu vielä muutaman päivän aiemmin 17. Oltiin siis molemmat ihan teinejä vielä, ja nyt ollaan monen mutkan kautta kasvettu yhdessä ´aikuisiksi´.
Sun kanssa haluan ohittaa vielä ne keski-iän kriisit, kasvattaa meidän yhteiset lapset kelpo kansalaisiksi, ja pitää vanhanakin vielä sun ruttuisesta kädestä kiinni.