Meidän häätiimipalaverit
18.07.2025
Meidän eka häätiimipalaveri oli 17.11.2024, eli n. 8.5kk ennen meidän hääpäivää. Palaveriin osallistuivat kaikki meidän 9 häätiimiläistä, 1 vauva ja meidän omat muksut. Me yritettiin parhaamme mukaan käydä palaverin aikana läpi _kaikki_ se, mitä me ollaan tähän mennessä tehty meidän hääpäivän edistämiseksi, sekä myöskin ne jutut mitkä on vielä enemmän tai vähemmän työn alla. Sen lisäksi me oltiin tehty Teemun kanssa häätiimiläisille kuuluvaa lakisääteistä kahvitaukoa varten ihan super hyvää ruokaa (vaikka itse sen sanonkin) nimittäin meidän häihin tulevaa iltapalaa sekä jälkiruokaa!
Me oltiin tehty Teemun kanssa etukäteen PowerPoint -esitys, johon me kerättiin erilaisia havainnekuvia ja avainsanoja muistin virkistykseksi ja henkiseksi tueksi.
Ihan ensimmäisenä me näytettiin meidän tiimiläisille kuvia meidän vihkikirkosta ja juhlapaikasta, sillä suurin osa tiimiläisistä ei ole niitä aiemmin nähneet. Kuvien lisäksi Teemu oli pistänyt myös ylös hieman sijaintitietoja, sillä meidän vihkikirkon ja juhlapaikan välillä on reippaat 20km. Tää on asia joka kaikkien täytyy huomioida, koska jotenkin meidän kaikkien on päästävä hääpäivänä kulkemaan paikasta toiseen. Häätiimiläiset saapuvat Ouluun 4 eri paikkakunnalta, kaikilla ei ole autoa (saati ajokorttia), osalla on mukana puoliso ja osalla on vielä lapsiakin. Tarvitaan siis useampi auto ja useampi ajokuntoinen kuski siirtelemään porukkaa ympäri ämpäri useamman kerran päivän aikana.
Kun vihkikirkko ja juhlapaikka oli esitelty ja käsitelty, me siirryttiin käymään läpi niitä juttuja, mitkä meillä on vielä vaiheesa, ja ne oli jaoteltu vielä erikseen näin:
Ennen kesää/viimeistään kesällä hoidettavat jutut
Hääviikolla hoidettavat jutut
sekä VIIMEISTÄÄN PERJANTAINA hoidettavat jutut.
Meidän listaamat asiat olivat (ovat) suurimmaksi osaksi sellaisia joita tehdään Teemun kanssa sitten kun ehditään, mutta mainittiin myös tiimiläisille että apua voi tarjota jos joku homma vaikuttaa mieleiseltä. Konkreettisen tekemisen/askartelun/tms lisäksi apua voi tarjota myös niin, että saapuu viihdyttämään meidän muksuja jonkun projektin ajaksi. (ja tää olis kyllä monessa kohtaa se suurin apu :D)
Ennen kesää/viimeistään kesällä hoidettavia juttuja:
-Vihkipappi - kuka? mistä?
- Lasten kuljettamiset hääpäivänä
-Tienvarsikyltit
-Loput paperituotteet
-Pöytäkartta (viimeistely hääviikolla)
-Yhteiskyyditys
-Vessakoriasiat/palkinnot/vieraskirja yms ostokset
- Palaveri kuvaajan kanssa + kuvauspaikkojen metsästys
- Kirkkoharjoitus (viimeistään hääviikolla, mieluummin aiemmin) (kaikki)
-Toinen häätiimipalaveri (kaikki)
-Hääjuomien osto/haku Haaparannasta
-Häämekon muokkaus (vähintään helman lyhennys)
Ja sitten meillä oli myös ihan puhtaasti semmosia hommia, joita me ei pystytä Teemun kanssa itse tekemään, vaan ne jää sitten kokonaan (tai ainakin suurimmaksi osaksi) häätiimiläisten harteille. Me ollaan Teemun kanssa suunniteltu muutama ohjelmanumero, mutta (valitettavasti) me (eli lähinnä minä) ei oikein voida keksiä niihin kaikkea itse. Esimerkiksi kenkäleikin kysymykset taitaa olla semmonen tilannekomedia mikä ei oikein toimi, jos itse morsian on sen käsikirjoittanut.
Jotenka tässä on sitten seuraavaksi lyhyt lista niistä asioista, mihin me tarvitaan käytännössä kaikkia häätiimiläisiä:
Vain häätiimiläisten jutut:
-Polttareiden järjestäminen
-Ohjelmien viimeistely
-Puheet (kaasot oma ja bestmanit oma)
Lisäksi meillä oli listattuna muutama asia, joihin tarvitaan jonkun häätiimiläisen henkilökohtaisia palveluksia. "Valittiin" lähes kaikkiin tehtäviin aina 2 häätiimiläistä ihan vaan sillä ajatuksella, että mikään homma ei hääpäivän aikana (tai ennen sitä) unohtuisi.
-Seremoniamestarit (1kpl kaaso ja 1kpl bestman) He pitävät huolen siitä, että päivä rullaa mallikkaasti eteenpäin ja pysytään (edes suunnilleen) aikataulussa. He toimivat meidän häiden "juontajina" ja tarvittaessa infokeskuksina sekä meille että vieraille.
-Hääauton kuljettaja Meille ei tuu erikseen mitään hää-autoa, mutta meidän aikomuksena ei ole myöskään ajaa itse. Tähän tehtävään valittiin meidän autohuollosta muutenkin huolehtiva bestman.
-Sormuksen kantaja Tähän tehtävään valikoitui samainen bestman, joka ajaa meidän hääautoa. Tehtävänä on siis yksinkertaisesti huolehtia siitä, että meidän sormukset kulkeutuvat meidän vihkimisen aikana alttarille.
Yhdessä vaiheessa pohdittiin, että oispa ollut mukava ajatus että meidän muksut ois tuoneet meidän sormukset. Lyhyen pohdinnan jälkeen tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että he on ehkä vielä vähän liian pieniä siihen. Vähän alle 3.5v ja vähän alle 2v jännittävät ihan varmasti jo pelkkää kirkossa olemista/itse vihkimistä/ihmispaljoutta/uutta tilannetta ylipäänsä niin kovasti, että on mahdoton ennustaa saapuisivatko meidän sormukset heidän käsissään koskaan alttarille saakka. Yritetään minimoida muksujen stressitaso istuttamalla heidät kirkonpenkkiin mummujen ja pappojen kanssa (mahdollisesti pikku välipalapussin kera).
-Arvon palvelusväki Tähän tehtävään valikoitui molemmille oma henk.koht. avustaja, mulle kaaso, ja Teemulle bestman. Nämä ihanat murupullat huolehtivat hääpäivän aikana meidän syömisistä ja juomisista, pyyhkivät levenneet ripsivärit poskilta ja lähtevät tarpeen tullen pissakavereiksi nostelemaan hameenhelmoja. Mun suunnitelmissa on siirtää mun aivot kokonaan tän mun kaason käsiin, ja keskittyä vaan hymyilemään ja nauttimaan päivästä ilman huolen häivää.
-Valokuvaus-avustaja Me jäädään vihkimisen jälkeen suoraa valokuvaukseen, ja meidän on tarkoitus napata monenlaisia otoksia jo heti kirkon pihalla. Aluksi kuvataan hääparia häätiimiläisten kanssa sekä hääparia muksujen kanssa, ja lopuksi pelkästään hääparia. Tähän hääparin kuvaushetkeen halusin mukaan yhden kaason suoristamaan huntua ja juoksemaan kimpun autosta jos(kun?) se sinne unohtuu. Tää avustaja on siis semmonen valokuvaajan vasen käsi, joka antaa kuvaajalle mahdollisuuden keskittyä siihen itse kuvaamiseen. Tähän hetkeen jää toki myös se meidän autoa ajava bestman, mutta ajattelin että saattaisin tarvita (tähänkin) hetkeen vähän extrana henkistä tukea.
-Kimpun pitäjä ja hunnun suoristaja näitä ammatteja tarvitaan siinä kohdin, kun me kohdataan Teemun kanssa alttarilla. Molemmissa tehtävissä on oma kaaso, ja kaasorivin ensimmäinen (eli lähimpänä mua) pitää vihkimisen ajan mun kimppua, ja kaasorivin suoristaa ja oikoo sitten tarvittaessa huntua ja helmoja.
Eka häätiimipalaveri meni kaikenkaikkiaan oikein mallikkaasti, ja saatiin käytyä läpi kaikki semmoset asiat mitä oli tarkoituskin. Muutama asia jäi edelleen pohdintaan, ja muutamat hommat jäi vielä jakamatta (eikä oltu osattu luonnollisestikkaan tuohon ekaan palaveriin mennessä vielä edes ajatella kaikkea) Homma vaikutti kuitenkin kaikkien mielestä selkeältä, ja saatiin sovittua toinen palaveri heinäkuun alkuun. Ja sehän ei sitten sujunut yhtään niinkuin oli tarkoitus..
Tän toisen palaveripäivän piti olla siis se _ainut_ päivä ennen meidän häitä, joka sopisi kaikille häätiimiläisille. Lopulta paikalla olikin vain 3/9 häätiimiläistä, ja yksi videopuhelussa. Pettymys oli melko ankara siinä kohtaa kun oltiin suunniteltu paljon ohjelmaa (mm. servettien taittelu valmiiksi porukalla, juhlapaikalla käynti ja lopullinen työnjako) eikä saatu käytännössä mitään tehtyä niinkuin oli ajatus. Myös hääpaikalla käyminen peruuntui sattumalta, ja sekös pisti kaiken muun keskellä mielen matalaksi. Häätiimiläisillä oli poissa-oloilleen enemmän ja vähemmän hyviä syitä (mm. kaksi kaasoa nukkui vahingossa onnensa ohi) ja tuntui ettei ketään edes kiinnosta kuunnella mitä mulla/meillä olis sanottavana.
Paikalla olleet bestmanit ja kaasot (myös videopuhelussa ollut) olivat kuitenkin ihan super hyviä työssään! Heillä kaikilla oli paljon hyviä ideoita ja ehdotuksia joita ei oltu tajuttu Teemun kanssa edes ajatella. Mulle välittyi palaverin aikana heistä semmonen kuva että ihan oikeesti nää tyypit ON kiinnostuneita siitä mitä meidän hääpäivänä tapahtuu, ja he haluaa auttaa meitä tekemään tästä päivästä yhden meidän elämän parhaista. Ja kyllähän se sama fiilis välittyi seuraavana päivänä myös näistä kaikista muista häätiimiläisistä. Varsinkin nää 2kpl kaasoja (joilla oli aamulla ollut tyyny vähän turhan hyvin) olivat niin kertakaikkisen maansa myyneitä, että ei kyllä jäänyt kenellekkään epäselväksi kuinka pahoillaan he olivat. Ja he osasivat kyllä ihan oikealla tavalla kutitella mun höyheniä ja kertoa mitä mieltä he oikeesti on meidän häistä ja miten tärkeää tää kaikki (ja myös minä) heille on.
Fakta kuitenkin oli se, että tää toinen häätiimipalaveri ei ollut niin tehokas kuin oli tarkoitus, joten meidän täytyi järjestää vielä 2 uutta. Toisessa olivat nää 2 kaasoa, ja toisessa meidän seremoniamestarit. Tällä hetkellä (häihin 15 päivää) fiilis on häätiimipalavereiden osalta ihan hyvä, mutta vähän on vielä epävarmuutta siitä tietävätkö kaikki varmasti tonttinsa. Ja siis lähinnä se, että olenko mää muistanut ajatella kaikkea. (vastaus on tietysti = ei, en ole muistanut enkä tule muistamaankaan, mutta en haluais unohtaa mitään semmosta mitä jäisin vielä vuosienkin päästä harmittelemaan)
Epävarmuudet on kuitenkin tarkoitus kitkeä kokonaan sillä, että me tehdään Teemun kanssa meidän häistä täydellinen "käsikirjoitus" kaikille häätiimiläisille. Käsikirjoitus pitää sisällään aikataulun, jokaiselle häätiimiläiselle erikseen laaditut tehtävät hääpäivän aikana, ja sellaiset asiat joita halutaan seremoniamestareiden sanovan tietyissä kohdissa. (Emme kirjoita vuorosanoja, mutta esimerkiksi näin: Ohjataan vieraat ruokailuun tässä järjestyksessä: pöydät 1,4,3,5..jne tai "muistuttakaa vieraskirjojen täytöstä/käytöstä) Varsinkin seremoniamestarina toimiva bestman tuntui olevan mielissään tarkoista ohjeista, ja meinasi että hyvät ohjeet vähentää kyllä hänen osaltaa stressiä itse pääpäivänä.
NOH, mitä sen meidän 2 häätiimipalaverin oli tarkoitus pitää sisällään?
Suurin yksittäinen aihe meillä oli hääpäivää edeltävä perjantai. Kuka tekee mitä ja milloin, kuka kattaa pöydät, kuka hakee kukat, kuka tekee jälkkärit? (kyllä, me tehdään meidän 110kpl jälkiruokia itse perjantaina) Paikalla olleet häätiimiläiset saivat päättää minkälaista hommaa he haluaisivat hoitaa, ja lopuille me jaettiin tehtäviä ihan mielivaltaisesti.
Perjantai tulee olemaan kaikin puolin melko hektinen päivä, koska meillä on silloin myös kirkkoharjoitukset. Meidän pappi palaa kesälomalta juuri sinä samaisena perjantaina, joten meillä ei ollut mitään mahiksia hoitaa tätä aiemmin "alta pois". Toki, se hyvä puoli tässä on että kaikki häätiimiläiset ovat silloin paikalla, koska me ollaan vietetty siihen mennessä koko aamu koristellen juhlapaikkaa. Sitten me mietittiin perjantain ja lauantain logistiikka-asioita, käytiin vihkimiseen liittyviä asioita läpi (mm. miten ja kuka muistuttaa vieraita kuvauskiellosta (jos olet meidän vieras ja luet tätä, niin meidän vihkimisessä on paikalla ammattikuvaaja, joten sun tehtävä on vain elää hetkessä meidän kanssa, ei kuvata kännykällä)
Sitten käytiin läpi myös lauantain aikataulua, ja kyseltiin onko häätiimiläisten suunnittelemat leikit ja puheet edelleen suunnittelun tasolla, vai ovatko he kenties jo valmiita niiden kanssa? (kovasti oli kuulema ollut kaikilla mielessä, mutta mikään ei ollut valmiina)
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että sitämukaa kun yhden homman saa valmiiksi, ilmaantuu jostain 2 uutta tilalle. Ois vaan pitänyt ihan oikeesti pestä ne vesipullot ja pilttipurkit jo vaikka 3kk sitten kun olis ollut vielä hyvin aikaa, eikä hinkuttaa niitäkin puhtaaksi vasta nyt. Ollaan me kuitenkin paljon saatu jo aikaiseksi, mutta kyllä tää tän hetken tehtävälista vielä pikkusen hirvittää
TJ15 ja tekemättä mm:
-Hääkakkumaun valinta
-Kanttorille soitto
-Häätiimiläisten käsikirjoituksen viimeistely
-Pöytäkartta tms. , Menu-kyltti ja Ohjelmataulu
-Muutaman asian selvitys (mm. missä me tehdään ne 110kpl jälkiruokia ja millä morsian saapuu kirkolle ja mitä me heitetään kirkon portailla? vai heitetäänkö mitään?)
-Viestittely kuvaajan kanssa siitä millaisia kuvia me halutaan ja missä välissä ehtisi kuvata
-Se pullojen ja pilttipurkkien pesu....
-Tervetulokylttitelineen viimmeistely
-Hääkorujen hankkiminen (tarviin ainakin korviksia)
-WC- korit
-Soittolistojen viimeistely
-Ja tyyliin satamiljoonaa muuta asiaa mitä ei justihiisa nyt tuu ees mieleen
Tässä vielä näytiksi muutama keskeneräinen projekti:
Jospa tuosta listaamisesta olis ees jotain apua ja se motivois mua tarttumaan tuumasta toimeen. Vähiin käy aika ennenkuin se loppuu, ja muutaman päivän päästä voi jo sanoa että "me mennään ensiviikolla naimisiin"