Kirkko
13.03.2024
Mun unelmien vihkikirkko on aina ollut Ylivieskan vanha puukirkko. Kirkko oli rakennettu vuonna 1786, ja se oli mielestäni juuri sellainen kuin kirkon kuuluukin olla. Se oli ristin muotoinen, siinä oli korkea kellotorni, ja sisällä oli pitkät puiset penkkirivit. Siinä penkillä istuessa pystyi helposti kuvittelemaan mielessään, miten vuosia sitten hevoset vetivät reellä kauempana asuvia perheitä pehmeän puuterilumen päällä kohti joulukirkkoa. Jostain syystä pääsiäisenä 2016, tuo kaunis ja jylhä puukirkko valikoitui kuitenkin tuhopolton kohteeksi.
Ylivieskan vanha puukirkko (kuva napattu googlesta)
Me oltiin sillon Teemun kotikotona muutaman kilometrin päässä kirkosta. En muista enää, kuka siitä sai ensimmäisenä tietää, mutta pian kaikkien puhelimiin alkoi kilahdella samanlainen viesti: ´kirkko palaa´. Eihän sitä aluksi voinut edes uskoa todeksi. Mentiin pihalle ja nähtiin, että koko taivas oli täynnä savua. Epäuskoinen fiilis jatkui silti, ja koska oltiin jo valmiiksi niin lähellä kirkkoa, napattiin pyörät alle ja lähdettiin katsomaan. Oltiin paikalla n.15min palon syttymisestä, ja jo silloin oli selvää, ettei mitään ollut enää tehtävissä.
Kaikki oli suoraa kuin jostakin elokuvasta. Palomiehet juoksivat edestakaisin yrittäen sammuttaa paloa, ja ihmisiä saapui paikalle koko ajan lisää. Koko taivas vaikutti värjäytyvän punaiseksi liekkien roihutessa, vaikka muuten oli jo pimeää. Vaikka ihmisiä oli paljon, oli myös äärettömän hiljaista. Osa itki.
Vaikka en koekkaan olevani mitenkään erityisen harras uskovainen, niin silti siinä hetkessä oli jotain todella pysäyttävää. Oli jotenkin niin sanaton ja voimaton olo.
Ja vaikka tuhopoltto itsessään olikin ihan kamala tapahtuma, seurasi siitä mielestäni kuitenkin myös jotain sanoinkuvaamattoman kaunista. Vanhan puukirkon viimeiseksi tehtäväksi jäi tuoda ihmiset yhteen aivan uskomattomalla tavalla, ja eikö se ole loppujen lopuksi kirkon tärkein tehtävä?
Teemun ottamat kuvat palavasta kirkosta:
Eihän se nyt tietenkään siinä hetkessä juolahtanut mieleen että hei! ´siinä meni nyt sitten mun vihkikirkko!´, mutta kyllähän se sitten myöhemmin hiipi mieleen, kun omat häät alkoivat tulla itselle ajankohtaisemmaksi.
Oon kuitenkin aina tiennyt, että haluan nimenomaa kirkkohäät. Ylivieskaan rakennettiin kyllä uusi kirkko palaneen tilalle, mutta minussa tämä uusi kirkko ei kyllä saa aikaan samanlaisia tuntemuksia kuin edellinen. Ulkoisestikkin rakennus on hyvin moderni, eikä juuri muistuta perinteistä kirkkoa. Sen vuoksi se onkin saanut osakseen myös paljon kritiikkiä.
Halusin meille sellaisen vihkikirkon, mikä on meidän molempien mielestä aidosti kaunis. Perinteisemmän näköinen kirkko on molemmille mieluisampi, ja siksikin oli selvää, ettei tästä uudesta kirkosta tule meidän vihkikirkkoa. Meidän tapauksessa kirkko tulee kuitenkin olemaan se paikka, jossa me ´mennään naimisiin´, joten koen kirkosta huokuvan tunnelman todella tärkeäksi.
Ylivieskan uusi kirkko (kuva napattu googlesta)
Muutettiin myös loppukesästä 2020 meidän ensimmäiseen viralliseen yhteiseen kotiin Ouluun, ja senkin vuoksi tuntui luontevalta, että meidän tulevat häätkin pidettäisiin sitten täällä. Teemu oli asunut Oulussa opiskelujen vuoksi jo useamman vuoden, ja koko sen ajan se jaksoi urhoollisesti kulkea lähes poikkeuksetta Oulu-Ylivieska (n.130km) väliä mun luo viikonlopuiksi ja lomaviikoiksi. Välillä sitten oli munkin vuoro käydä vastavierailulla Oulussa, mutta eipä tullut kyllä silloin kirkoissa käytyä.
Oulun kirkot olivat siis molemmille ihan vieras juttu. Tuomiokirkon ohi oltiin usein ajettu, mutta se ei kyllä ollut kummallekkaan mieluinen valinta vihkikirkoksi. Ryhdyinkin sitten etsimään netistä tietoja Oulun kirkoista, ja siellä se oli! Oulujoen puukirkko. Ihastuin siihen kuvien perusteella heti, ja muutaman päivän päästä ajettiin sitten katsomaan sitä. Se oli täydellinen. Tyyliltään perinteinen, sopivan kokoinen, ja kauniilla paikalla. Oli helppo kuvitella itsensä kävelemään kirkon ovista ulos tuoreena avioparina.
Varasin kirkon meidän hääpäivälle jo loppuvuodesta 2021. Meidän esikoisen laskettu aika oli maaliskuussa, ja siinä hetkessä ennen vauvan syntymää, tuntui tärkeältä jotenkin konkreettisesti edistää meidän hääsuunnitelmia. Oon kuitenkin haaveillut häistä mun koko elämän ajan, enkä halunnut että se unelma hautautuisi ihan kokonaan alkavan vauva-arjen alle.
Yritin tehdä hieman laskelmia siitä, milloin olisi sopiva aika mennä naimisiin, mutta aika summanmutikassa se 08/2025 sitten kuitenkin valikoitui. Kun hääpäivä oli valittu ja kirkko varattu, siirsin mielessäni meidän häät odottamaan vielä hetkeksi, ja yritin parhaani mukaan ruveta ´henkisesti varautumaan´ siihen, että pian meidän perhe täydentyisi pienellä vauvalla. Leino syntyi ihan aikataulun mukaisesti maaliskuussa, ja mullisti meidän koko elämän pelkällä olemassaolollaan. Myöhemmin meidän kaikkien elämä mullistui vielä uudelleen, kun Viljo saapui perheeseen syyskuussa 2023. Häiden aikaan meidän lapset on 3.5v ja 1v11kk, ja nyt ainakin tuntuu siltä, että hääpäivä on juuri sopivassa kohtaa. Leino täytti viimeviikolla 2v, ja Viljo 6kk, joten meidän elämä on tällä hetkellä hyvin hektistä lapsiperhearkea. On vallan ihanaa, että tän kaiken tän hampaidenteon jA kAiKkiEn mUidEn mAhDolLiSteN vAihEiDeN vastapainona on tämmöstä rakkaushömppää. Suunnitelmat muotoutuu pikkuhiljaa, enkä malta odottaa että meillä kaikilla on sama sukunimi.