Meidän tarina
Mä en ihan oikeasti muista rehellisesti missä ollaan Henrin kanssa ekan kerran tavattu. Ollaan siis tunnettu teinivuosista asti ja oltu siitä lähtien hyviä kavereita. Silloiseen tapaan aina ajeltiin viikonloput ympäri kyliä, joku oli kuskina ja käytiin moikkaamassa jokaista kaveria. Kai siis jonkun kaverin kautta ollaan nähty, mutta ei muisteta kumpikaan, että kenen. Jostain syystä kuitenkin ollaan vaihdettu numeroita ja ensimmäinen muisto yhdessä on, että vappuna käveltiin kaupungilta ihan jurrissa muutaman kilometrin päähän Henrin asunnolle. Hengailtiin silloin paljon yhdessä, mutta juttu ei ollut mitenkään vakavaa. Oltiin siis vaan hyviä kavereita joilla juttu luisti.
Kuva: Krista Pekkala Photography
Elämä vei meitä molempia eri suuntiin ja vähän erkaannuttiin. Mä olin hetken parisuhteessa ja Henkka eli villiä poikamieselämää, haha. Välillä kuitenkin vaihdettiin kuulumisia ja viestittiin. Sattumalta jopa nähtiin muutamia kertoja. Kun erosin entisestä suhteesta, alettiin aika pian taas vaihtamaan enemmän kuulumisia. Soiteltiin, viestittiin ja huomattiin, että tässä on ehkä jotain enemmän, kuin ystävyys. Hemu vietti paljon aikaa mun luona, ihastuttiin, rakastuttiin ja alettiin seurustella. Oli ihan selvää, että siinä vierellä oli se loppuelämän kumppani.
Tulin yllättäen raskaaksi vain muutaman kuukauden seurustelun jälkeen ja olihan se aluksi aika iso shokki vaikka lapsista aina oltiinkin haaveiltu. Alku “järkytyksen” jälkeen oli kuitenkin selvää, että lapsi pidetään ja yhdessä kasvatetaan. Se oli ainoa oikea päätös meille ja siitä oltiin samaa mieltä. Oltiin puhuttu, että lapsia jossain kohtaa yhdessä halutaan ja se kohta tulikin nopeampaa mitä osattiin ajatella. Löydettiin kiva asunto ja muutettiin meidän ekaan yhteiseen pikku kaksioon. Elettiin niin ihanaa rakkauskuplaa ja odotettiin meidän pientä syntyväksi. Pari kuukautta ennen meidän esikoisen syntymää Henri polvistui ja kosi. Kihloistakin oltiin paljon puhuttu, mutta silti se tuli mulle ihan yllättäen. Ja vastasin tietysti kyllä, ihan epäröimättä!
Juuri, kun Martta syntyi, ostettiin myös uusi yhteinen koti. Tuntui, että meillä on kaikki mitä vaan ikinä osattiin haaveilla. Muutettiin, remontoitiin ja alettiin pian haaveilla toisesta vauvasta. Toive kävi toteen ja meille syntyi toinen maailman ihanin vauva. Tytöillä on ikäeroa vain 1v5kk. Päivääkään en vaihtaisi!
Ja tässä sitä nyt ollaan! Kiitos sille kaverille joka meidät toisiimme tutustutti. Vajaan neljän vuoden suhteeseen on mahtunut paljon. Kaksi lasta, kihlat, oma talo ja pian myös vihdoin häät. Ollaan edetty suhteellisen nopeaa, mutta mitä sitä himmailemaan jos kaikki tuntuu oikealta. Meillä on loppuelämä yhdessä aikaa himmailla. Enpä olis silloin 8 vuotta sitten jurrissa autotienlaitaa pitkin kävellessä osannut arvata, että mihin elämä meitä vielä yhdessä vie.