Meidän hääpäivämme
Häistämme on nyt reilu kuukausi aikaa. Paljon on kuullut kysymyksiä "Miltä nyt tuntuu
olla naimisissa?", johon vain vastaan "Ei miltään". Mieheni kanssa yhdessä ollaan
oltu jo kohta 8 vuotta, niin eipä tämä yhdessä elo ole häitten jälkeen muuttunut ja hyvä niin.
Pääsimme siis kevään epävarmuudesta huolimatta viettämään häitämme suunnitellusti
lauantaina 22.8.2020.
Kaikki se ahdistus ja jännitys mitä koin vielä edellisenä päivänä ennen häitä unohtuivat
täysin hääpäivänä. Päivä oli kaikin puolin aivan ihana ja iltaa myöten juhlat vain paranivat!
Voin kuitenkin sanoa, että stressiltä ei kyllä vältytty sitten millään. Perjantaina kun pääsimme koristelemaan juhlatilaa minulle iski kunnon ahdistus, stressi, ärsytys ja kaikkea mahdollisia negatiivisia ajatuksia. Stressi on kyllä myrkkyä mielelle ja keholle,
sillä viikko ennen häitä ruokahaluni katosi lähes kokonaan ja en saanut tarpeeksi energiaa
oikein mihinkään, joten perjantaina tämä kaikki vain räjähti. Perjantai iltana kuitenkin saimme yhdessä kaasojen, bestmanien ja mieheni kanssa
juhlapaikka kuntoon ja kotia lähtiessä itkuhan siinä tuli. Silloin tuntui, että stressi
helpotti kunnolla. Kaikki isommat asiat oli tehty.
Perjantai-lauantaina vastaisena yönä en tahtonut jännityksen takia saada unta ja aamulla
herätys soi klo 6:30. Viisi tuntia tuli nukuttua ja ennen kahdeksaa olin jo ajamassa meikattavaksi. Siitä sitten ajoin suoraan kampaajalle, jonka jälkeen toinen kaasoni pyysi, voisinko ottaa hänet kyytiin hänen kampaajalta. Auts...En kehdannut kieltäytyäkkään, koska
kampaajalla menisi kuulemma enää vartti ja hän olisi valmis, mutta siinä menikin puoli
tuntia. Tämä suoraan sanoen vähän ärsytti, että minun piti morsiamena kyydittää kaasoani.
Tai oikeastaan ennemminkin se ärsytti, että olimme jo tässä vaiheessa aikataulusta
vähän jäljessä ja minä olen sellainen ihminen, joka ei ikinä myöhästy mistään.
Loppujen lopuksi kirkosta ei myöhästytty, mutta melkoisessa kiirreessä sitä piti laittaa
mekko ja korut ylle ja yrittää syödä edes jotain ennen kirkkoa. Olisin siis toivonut itselleni
rauhallisen ja vähän edes rentouttavan aamun, mutta se oli kyllä kaikkea muuta :D
Jos jokin asia minua jännitti entuudestaan, niin nimenomaan tuo alttarille kävely.
Vihkiminen tapahtui Oulun tuomiokirkossa ja täytyy sanoa, että se käytävä oli paljon
pidempi mitä muistin. Kun lähdimme isäni kanssa etenemään alttaria kohti, kaikki jännitys kuitenkin yhtäkkiä katosi. Se tuntui älyttömän luontevalta astella kohti alttaria ja alttarilla seisoessakaan ei jännitystä tullut takaisin. Eikä minua itkettänytkään
yhtään. Meinasi naurukohtaus vain iskeä alttarilla, kun pappi kysyi mieheltäni "tahdotko ottaa..."
jolloin mieheni kanssa katsomme toisiamme ja hän vastaa KOVAAN ÄÄNEEN "TAHDON!".
Toinen naurukohtaus meinasi taas iskeä, kun pappi ei lopuksi sanonutkaan "Voitte suudella..."
vaan näyttää meille käsillä jotain merkkiä. Jotenki minulta tämä hetki meni täysin ohi ja en oikein ymmärtänyt mitä piti seuraavaksi
tehdä, joten onneksi mieheni tajusi kysyä "Annatko nä mulle pusun?".
Kirkkotilaisuus kesti n. 10 minuuttia, eli mentiin (onneksi) lyhyen kaavan mukaan.
Kävimme nallikarissa ajelulla. Kun saavuimme
hääpaikalle Hotelli Lasarettiin, bestman ilmoittaa vieraille, että koronan takia jätetään onnittelujono pois ja nostimme siis vain alkumaljat. Hyvä kun ehdimme ottaa edes ensimmäistä kulausta lasista kun valokuvaaja hoputtaa meitä ulos ottamaan valokuvia.
Hääpäivänä sää oli siis aluksi vähän sateinen, joten valokuvaaja halusi kiirehtiä, kun sinä hetkenä ei juuri satanut.
Valokuvat otettiin Hotelli Lasaretin ympärillä ja täytyy sanoa, että valokuvaaja Henri Toivonen teki todella upeaa jälkeä. Aivan uskomattoman ihania valokuvia saatiin! Valokuvaus kuitenkin kesti melkein kaksi tuntia, koska totta kai piti sukulaistenkin saada olla mukana valokuvissa, joten aikaa meni. Kuvausten loppuvaiheessa minulle vain meinasi iskeä nälkäkiukku, koska en ollut kunnolla kerennyt syödä ennen kirkkoa ja kenkänikin alkoivat jo puristaa.
Viimeinkin päästiin syömään ja ruoka oli kyllä todella ihanaa! Tämän jälkeen melkein heti olikin kakun vuoro, joka oli... Noh, juuri sellainen mitä en ikinä olisi halunnut itselleni hääkakuksi, eli perus kermamansikkakakku. Hääkakkua emme kuitenkaan saaneet päättää kuin ainoastaan maun, koska Hotelli Lasaretti ei antanut toisilta kondiittoreilta
tuoda kakkuja.
Päivä jatkui vieraiden kanssa rupatellessa,
leikittiin yksi hääleikkikin (perinteinen kenkäleikki) ja tanssittiin. Ja kyllä, minä tanssin myös appiukkoni kanssa. Tämähän oli sellainen asia mitä pelkäsin ehkä
alttarille kävelyä enemmän, mutta sekin meni hyvin (vaan ei enää ikinä, kiitos).
Ennen hääpäivää minulle monet antoivat saman vinkin, nauti siitä päivästä. Sillä päivällä ei ole mitään muuta merkitystä, kuin että minä ja mieheni nautimme ja meillä kahdella on hauskaa. Hauskaa todellakin oli ja päivä oli pienistä mokista huolimatta
täydellinen <3
Terkuin,